Lastenhuoneen yksityiskohtia



Rakastan yksityiskohtia, mutta ahdistun suuresta määrästä esillä olevaa tavaraa. Jo ihan lapsia ajatellen kaikki koriste-esineet on karsittu hyvin vähäisiksi, mutta taas toisaalta sisustustyylimme on aika klassisen pelkistetty, jonkun mielestä ehkä jopa hieman hengetönkin. Lastenhuone on meillä toistaiseksi ainut huone, josta löytyy useampia avohyllyjä ja niihin onkin kiva laitella esille esimerkiksi värikkäitä puisia leluja tuomaan väriä muuten vaaleaan sisustukseen. Uuteen kotiin haaveilen ainakin esikoisen huoneeseen string system -järjestelmästä, johon saisi sitten kivasti esille kaikki pikkulegot! Myös keittiössä olisi aivan ihana säilytellä astioita ''varastohyllyissä'', mutta luulen, ettei se olisi ihan paras vaihtoehto ajatellen meidän touhukkaita lapsia.. Ehkä sitten, kun lapset ovat isompia! Toisaalta pölyjen pyyhkiminen ei ole myöskään oikein sitä mielekkäintä puuhaa, heh. So, keep it simple.

// Onpa taas jotenkin eritavalla ihanaa bloggailla, tuntuu, kuin olisin ollut poissa vuosia, vaikka nyt puhutaankin ihan vain kuukausista. Olisi kiva kuulla, löytyykö sieltä ruudun takaa vanhoja seuraajia and something daily -blogin ajoilta? //

11 kommenttia