Tervetuloa VAUVA!

tiistai 21. elokuuta 2018

Kaupallinen yhteistyö: Kiddex


Meidän vauva on saavuttanut täysiaikaisuuden eli hän voi käytännössä saapua minä hetkenä hyvänsä. Taisin raskauden alussa kirjoitellakin, miten minulla on tässä raskaudessa mahdollisuus laitella kaikki valmiiksi jo hyvissä ajoin. No, ihan niin ruusuisesti ja mielikuvieni mukaan kaikki ei mennyt tälläkään kertaa, vaan kodin laittaminen jäi viimeisille raskausviikoille. Viime viikonloppuna teimme loppuun muutaman ikuisuusprojektin ja nyt meillä on vihdoinkin ainakin suurin piirtein kaikki paikoillaan. Tähän lasketun ajan tienoille sattui myös meidän pieni keittiöremontti ja kotimme on ollut puuttuvien vetimien takia ihan täysi pommi, kun laatikoita on ollut siellä ja täällä. Mutta nyt vihdoinkin voimme hyvillä mielin toivottaa vauvan tervetulleeksi, vaikka turvakaukalo onkin vielä matkalla. Sen kuitenkin pitäisi saapua viimeistään keskiviikkona.


Tällä kertaa emme hankkineet vauvalle varsinaista hoitopöytää, vaan saimme hyvän vinkin laittaa hoitoalustan lipaston päälle. Todennäköisesti vaippa tullaan vaihtamaan milloin missäkin, mutta lipaston korkeus on juuri optimaalinen meille pitkille ihmisille, sekä sen laatikoista löytyy kätevästi kaikki tarvittava. Hoitoalustan alle laitoimme liukuesteen, jottei se luistaisi vahingossakaan pois alta. Jos tämä systeemi ei toimi, niin sitten käymme hankkimassa erillisen hoitopöydän kylpyhuoneeseemme. 

Saimme KIDDEXiltä hieman apua vauvan hoitotarvikkeisiin liittyen, joka lähetti meille ihanan paketin kaikkea tarpeellista vauvan hoitoon liittyvää. Värit ovat ihanan neutraaleja ja huomatkaa, ei edes vaaleanpunaisia harjaa lukuunottamatta! Yllätyksen sattuessa nämä siis menevät mainiosti myös pojalle. 


Jalallinen kylpyamme on näistä ehdoton suosikkini ja sen korkeus on täydellinen. Tätä ammetta voidaan käyttää myös ilman jalkoja ja siinä onkin kylpenyt meidän viisivuotias, joka mahtuu siihen mukavasti. Saimme ammeeseen vauvaa varten myös kylpytuen helpottamaan yhteisiä kylpyhetkiä. Kylpytuesta meiltä ei löydykään aiempaa kokemusta, joten mielenkiinnolla sitä testaamme. Täällä odotellaan innolla vauvan ensimmäistä kylpyhetkä, jotka tapahtuvat vasta kotona, koska sairaalassamme vauvaa ei pestä heti synnyttyä, hänet ainoastaan pyyhitään puhtaaksi.

Tällä ja ensi viikolla olisi tarkoitus esitellä enemmänkin meidän vauvahankintoja, joten olkaapa kuulolla, jos kaipaatte vinkkejä hyvistä ja laadukkaista vauvatarvikkeista.

Instagramissa starttaa juuri arvonta, jossa voit voittaa Luma-tuotepaketin. 
Osallistumaan pääset täältä.

Ihanaa tiistaita kaikille! 



Lähetä kommentti

Latest Instagrams

© MUSTAVALKOISTA. Design by FCD.