Play & Go Soft - Kätevä lelumatto vauvoille!

torstai 11. lokakuuta 2018

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Kiddex



Vauvan hereilläoloaika lisääntyy koko ajan ja sitä myöten on tullut aika miettiä, millaisia leluja ja muita puuhajuttuja hänelle hankittaisiin. Meidän vauvalla on toistaiseksi vielä melko vähän leluja ja olenkin ajatellut, että tällä kertaa hankimme hänelle todella vähän mitään muovisia leluja, vaan suurin osa saisi olla puisia tai kankaisia. Olen siis onnistunut hävittämään oikeastaan kaikki isompien lasten vauvalelut, joten nyt täytyy aloittaa niiden hankkiminen alusta.

Saimme yhteisiä leikkihetkiä varten testiin aivan ihanan Play&Go Soft -malliston uutuus leikkimaton, joka muuttuu naruista vetämällä kätevästi pussukaksi. Postaus vastaavanlaisesta leikkimatosta löytyy täältä! Erilaista tässä verrattuna perinteiseen Play&Go leikkimattoon on se, että tämä matto on paksumpi (paksuus 2cm) ja materiaali on ihanan pehmoista puuvillaa. Tuotteessa on lisäksi irroitettava ja säädettävä kantohihna, jotka voi asentaa esimerkiksi vaunujen työntöaisaan. Kiristysnyöreille löytyy turvallisuussyistä oma suojapussi, jotta vauva ei pääse niihin sotkeutumaan. Tämä leikkimatto on kokonsa puolesta kätevä ottaa mukaan minne vain, vaikka mummolaan!


 Näistä leikkimatoista on saatavilla neljä ihanaa kuosia: Laama, Pingviini, Riikinkukko ja jääkarhu! Kaikki kuosit löytyy täältä. Vastasyntynyt näkee mustavalkoisia värejä tarkemmin kuin muita värejä, joka oli yksi niistä syistä, miksi valitsin juuri tämän leikkimaton meille. Meidän kuukauden ikäinen vauva jaksaa katsella jo pitkän aikaa leikkimatossa näkyviä raitoja ja pingviinin ääriviivoja. Tämä matto myös innostaa vauvaa pään kannatteluun, jota vauva onkin tehnyt jo pidemmän aikaa melko topakasti. Kunhan vauvalla alkaa olla enemmän leluja, niin tämä leikkimatto toimii kätevästi myös säilytyspussukkana niille!


Play&Go Soft tuotteita löytyy lokakuun aikana seuraavilta jälleenmyyjiltä:

Bebeliini, Vantaa
Emma’s & Mama’s, Seinäjoki   
Iloinen Heppu, Vantaa  
Ipanainen, Helsinki
Sebwil Oy, Porvoo 
Wauvakauppa, Tampere


Mukavaa torstaita kaikille!

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi <3

Latest Instagrams

© MUSTAVALKOISTA. Design by FCD.