Vihdoinkin valoa tunnelin päässä

torstai 6. joulukuuta 2018


Mun blogi on ollut nyt reilun viikon ihan hiljaa, enkä vaan yksinkertaisesti ole ehtinyt istahtaa koneen ääreen. Lapset ovat sairastaneet ja osa on edelleenkin kipeänä. Ollaan kaikki sairastettu influenssan tyyppinen superflunssa, josta saatiin vielä jälkitautina silmätulehdus. Norohan se tästä vielä puuttuisi, sitäkin tuntuu olevan liikkeellä. Samoin myös itse olin kamalassa flunssassa eli arki on ollut päivästä toiseen selviytymistä. Vähän yöunet ovat tehneet vaikka mitä temppuja, joten kyllä sitä taas osaa arvostaa edes niitä muutaman tunnin pidempiä unipätkiä. Uskon ja toivon, että nyt on parempaa jo tulossa!


Mitään kotoilua kummempaa meille ei oikeastaan kuulu. Tavallisen epätavallista arkea lasten kanssa. Enää pari viikkoa jouluun ja vielä olisi joululahjoja hankkimatta. Teen tänä vuonna ainakin kaksi lahjaa itse. ♥️Toinen on tyttären toivomat säärystimet ja sitten neulon yhdet villasukat. Onneksi tiedän mitä lahjoja muuten ostan, joten niiden puolesta päästään tosi helpolla. 

Olemme siis elossa, onneksi! Ja toivon, että ensi viikolla pääsisin taas takaisin postausrytmiin kiinni, koska jono on pitkä! Useampi postaus odottaa lähes valmiina, mutta nyt ei ole ollut energiaa kuvailla. Mietin kirjoittaisinko postauksen meidän vauvasta, koska hän täyttää jo 3 kuukautta, enkä ole kertaakaan hänen kuulumisia kunnolla kirjoittanut. Hurjaa tosiaan, kuinka aika rientää!


Jos blogi ei päivity niin kannattaa kurkata instagramiin @emmidaily ♥️
Tervetuloa sinnekin seurailemaan meidän touhuja!

Näissä tunnelmissa, oikein ihanaa ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ! ♥️
Me juhlitaan tänään myös meidän 10v vuosipäivää! Ollaan oltu jo kymmenen kokonaista vuotta perhe! ♥️

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi <3

Latest Instagrams

© MUSTAVALKOISTA. Design by FCD.