Parhaat syöttötuolit sormiruokailijalle - Pihistä tai panosta!

March 01, 2019


Olemme saavuttaneet uuden ihanan ikävaiheen, kun meidän pieni vauva täyttää jo 6 kuukautta ja olemme aloittaneet sormiruokailun! Tavallaan tämä on oikea ilon hetki, kun ruokailu onnistuu myös ilman sylissä istumista. Mutta sitten taas toisaalta surettaa, että meillä on jo ISO TYTTÖ, joka tarvitsee muutakin ravintoa kuin äidinmaitoa. Parin viikon aikana vauva on päässyt ihan kivasti makumaailmaan kiinni ja on todella innoissaan nähdessään ruokaa. Maistelee ruokia mielellään ja jotain sinne masuun asti meneekin.

Vauva sai eilen luvan harjoitella istumista ja itseasiassa hän on osannut jo jonkin aikaa nousta istumaan ihan itse, joten nyt oli hyvä aika aloittaa syöttötuolitreenit. Tämä postaus perustuu aivan meidän omiin kokemuksiin syöttötuoleista, joita meillä on ollut, eikä postaus ole millään tavalla mainos! 

Syöttötuolissa, kuten vaunuissa meille oli tärkeintä helppous, muunneltavuus ja ulkonäkö. Mielestäni kaikkein paras valinta sormiruokailijalle on sellainen tuoli, jossa on mahdollisimman paljon muovia, jolloin se on helppo viedä suihkun alle puhdistettavaksi heti ruokailun jälkeen. Tai hyvällä tuurilla se on helppo vain pyyhkiä puhtaaksi. Meille helpon puhdistuksen lisäksi tärkeää oli se, että tuolista voi muokata myös juniortuolin. Stokke Steps syöttötuoli babysetillä ja tarjottimella oli ihan meidän ykkösvalinta tälläkin kertaa ja voitte uskoa kuinka harmitti, että olimme myyneet sen pois ennen vauvan syntymää! En tiedä alammeko nytkään näitä lastentarvikkeita säilyttämään, mutta olisihan se ollut iso säästö, jos tuoli olisi ollut jemmassa. 


Vaikka Stokken syöttötuoli on hyvä valinta meidän vauvalle niin en vaan voi olla hehkuttamatta Ikean Antilop -syöttötuolia, joka on hinta-laadultaan ihan ylivoimainen. Siitä ei saa tehtyä juniortuolia, mutta se on silti hyvä vaihtoehto ja edullinen! Hyvä vaihtoehto esimerkiksi mummolaan.

Molempiin näihin saa ostettua tarjottimen ja molemmista löytyy myös vyöt. Asento Stepsissä on tukevampi ja siinä penkin saa laitettua kahteen eri asentoon. Myös turvavyöt on paremmat ja näppärämmät. Stepsissä babyset osan saa pesua varten näppärästi irti ja taas antilop on melkein raahattava suihkuun sellaisenaan. Antilop on kuitenkin helpompi puhdistaa ihan paikoillaan, koska siinä ei ole niin paljon koloja, joihin ruokaa voi mennä. Molempiin tuoleihin on saatavilla myös pehmusteita, mutta me emme tällä kertaa sellaista hankkineet. Kokemuksen mukaan pehmuste on koko ajan pesussa, joten niitä pitäisi olla ainakin 2-3 erilaista! Hyvin ollaan pärjätty ilmankin.

Meillä on isommilla lapsilla ollut myös Tripp Trapp ja esikoisella taisi olla Emma -merkkinen syöttötuoli. Tripp trapp on tällä hetkellä meidän koululaisella työtuolina. Menetin siihen syöttötuolina todella usein hermot, koska se oli niiiiiin hankala pitää puhtaana. Sitten jos tuolia ei puhdistanut heti niin maali alkoi rapsuttaessa halkeilemaan. Tripp Trappin ulkonäkö miellyttää silmää enemmän, mutta sitten taas Steps tuntuu käytännöllisemmältä ja tällä kertaa se voitti!


Onko teillä kokemuksia näistä syöttötuoleista sormiruokailijalla?
tai vinkata joku vielä parempi vaihtoehto? :)

Ihanaa viikonloppua!

2 comments:

  1. Meillä projekti nimellä Artek! Koska kolmas lapsi, luulen tietäväni vähän mieltymyksiäni; käytännöllisyys, turvallisuus, esteettisyys. Tuolia ei saa enää uutena ja esteettisyys iski silmään joten odottelen projektia kotiin joka keskeneräisenä hankittiin��

    ReplyDelete
    Replies
    1. oi se on ihana! Enpäs ole törmännyt montaa kertaa tuohon! tosi kaunis <3

      Delete

Kiitos viestistäsi <3

CopyRight © 2019 EMMI / MUSTAVALKOISTA