Yhdessä vai erikseen?

August 31, 2019

Niin ihanan ihana ja samalla myös aavistuksen rankka vauvavuosi on tulossa pian päätökseen. Vuosi sisälsi paljon erilaisia vaiheita - paljon iloa, mutta myös surua. Onneksi iloa on ollut enemmän ja on ollut aivan upeaa seurata tuon pienen ihmisen kasvua ja kehitystä. Olen viime aikoina lukenut monen monta päivitystä eri kanavista siitä, kuinka vauvavuoden päätteeksi monessa perheessä vanhemmat ovat päätyneet eroon tai eroa ollaan jo pidemmän aikaa vakavasti harkittu. Tuntuu, että on yhä yleisempää erota vauvavuoden aikana, mutta miksi? Mikä ajaa ihmiset eron partaalle? Väsymys? Riittämättömyyden tunne? Tukiverkoston puute?

Itse neljän lapsen äitinä tiedän varsin hyvin minkälaisia vaiheita vauvavuosi voi pitää sisällään. Meilläkin on koettu koliikkia, unettomia öitä, sairastelua sairastelun perään.. Jo pelkästään jatkuva unettomuuskierre voi muuttaa elämän selviytymistaisteluksi. Jatkuvat rikkinäiset yöt tekevät päivistä tuskallisen sumuisia, joka ainakin itselleni se aiheutti asioiden unohtelua. Olen mm. mennyt vääränä päivänä neuvolaan ja unohtanut monen monta tapaamista ja sovittua asiaa. Ajoittaisesta todella raskaasta väsymyksestä huolimatta olemme päässeet tämän vauvan kanssa melko helpolla, vaikka kenenkään perheen tilannetta ei voi verrata toiseen, koska jokaista perhettä kuormittaa erilaiset asiat. Olemme onneksi aina pystyneet selvittämään erimielisyydet ja annettu toisillemme tilaa ja mahdollisuus levätä, vaikka pitkään kestäneen väsymyksen keskellä usein huomaa, ettei enää jaksa ajatella kuin vaan lapsia, itseään ja omaa selvitymistä. 


Otsikosta voisi päätellä, että olisimme eroa harkinneet, mutta todellisuudessa se ei ole käynyt meidän melkein 11 vuoden yhdessäolon aikana kovinkaan montaa kertaa mielessä. Meidän parisuhteen aikana perheessämme on ollut aina lapsia ja nyt heitä on alkutilanteeseen tullut kolme lisää. Meillä on siis yhteensä VIISI lasta. Emme ole koskaan eläneet yhdessä ilman lapsia, joten ajatus siitä, että joskus olisimme aivan kahdestaan on ehkä hieman pelottava, mutta toisaalta todella kiehtova ajatus. Osaisiko sitä sitten olla kaksin? Useat pariskunnat elävät ensin kahdestaan vuosia ja sitten vasta alkavat haaveilemaan lapsista. Me ollaan tässäkin asiassa edetty aivan "väärässä järjestyksessä". Vaikka monen mielestä järjestys on väärä, niin silti se on ollut meille se juuri oikea.

Mutta se, mitä meidän parisuhteelle kuuluu on tietenkin meidän oma asia, mutta nyt voin kertoa, että meille kuuluu todella hyvää. Oikeastaan parempaa kuin aikoihin. Pääsimme tänään pitkästä aikaa treffeille, kun ihana ystäväni ehdotti, että hän voisi ottaa lapset muutamaksi tunniksi hoitoon. Olen tästä niin kiitollinen, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. Me molemmat olemme. Olen kiitollinen siitä, että tämä ihana ihminen on osa meidän elämää ja siitä, että me saatiin pieni hengähdyshetki kiireisen arjen keskelle. Kiitos! Meillä on siis todella harvoin mahdollisuus irtaantua lapsista ja lähteä viettämään laatuaikaa kahdestaan ja silloin kun päästään niin se on joka kerta niin ihanaa, kun saamme vaan keskittyä hetkeksi toisiimme ilman, että joku roikkuu lahkeessa. 

Meille toisen huomioiminen arjessa on päivittäistä ja se tulee onneksi ihan luonnostaan. Se, että huomioi toista vaikka leipäpalasella iltaisin tai lataa aamulla kahvinkeittimen valmiiksi tuntuu joka kerta yhtä ihanalta ja tärkeältä. Jokainen kosketuskin on tärkeää. Kyllä mekin  toisinaan kinastellaan, mutta se vaan kuuluu joskus elämään. En ainakaan toistaiseksi ole tavannut yhtään pariskuntaa, jotka eivät olisi koskaan riidelleet keskenään. Löytyykö sellaisia? 

Yhdessä siis jatkamme edelleen ja toivottavasti vielä silloinkin, kun lapset ovat aikuisia.  Lapset ja vauvavuodet ovat vaan vahvistaneet meidän suhdetta, emmekä edes osaa vielä kuvitella arkea ilman heitä tai elämää ilman meitä. Me ollaan ME ja meidän tiimi on paras. Perhe on 

Kesäloman 2019 parhaat palat

August 30, 2019

Kesän alussa tein tänne blogiin listan, johon kokosin asioita, joita haluan kesän aikana tehdä. Nyt kun kesä alkaa olemaan virallisesti ohi, on hyvä aika käydä läpi mitä kaikkea kesän aikana puuhailimme ja mitä kaikkea jäi tekemättä! Liitän tähän postaukseen listan kokonaisuudessaan niin se on helpompi käydä läpi.


Kesän 2019 bucket list:
  • Paljon hitaita aamuja. Rakastan näitä! Kunnon lomaan ei oikeastaa muuta mansikoiden lisäksi tarvita.
- Hitaita aamuja oli niiiiiiin paljon, että niihin oikeastaan alkoi jo kyllästyä. Mutta nautin niistä aivan suunnattomasti, koska pienen vauvan kanssa on aivan turha yrittää liian tiukkoja aikatauluja. Ainakin sen, jos minkä olen elämäni aikana oppinut, että vauvavuosi on lyhyt ja välillä on hyvä relata.



  • Terassin sisustaminen ja viimeistely. Viime kesänä tehty terassin laajennus sai nyt vihdoinkin loppusilauksen ja toivottavasti voimme juhlia tupareita vielä heinäkuun aikana!
- Kyllä, tämä toteutui myös! Meidän terassista tuli tosi kiva ja parasta on oikeastaan se, että se on vihdoin valmis. Terassiprojektista olisi tarkoitus tehdä postaus kunhan vaan ensin löydän ne ennen kuvat. Pientä vilausta terassista näkyy mm. tässä postauksessa.



  • Ainakin yksi pidempi lomareissu perheen kesken. Tämä toteutuu jo pian. Kukahan jännittää eniten?! Muumeja käymme ainakin moikkaamassa. ❤ Tuntuu todella ihanalta, että tänä kesänä meillä on mahdollisuus tehdä vähän pidempi retki perheenä.
- Me reissattiin kesällä todella paljon. Kävimme risteilyllä, Korkeasaaressa, Heurekassa, Muumimaailmassa, Linnanmäellä, Särkänniemessä, poliisimuseossa... Yövyimme monta yötä hotellissa ja ajoimme tuhansia kilometrejä autolla. Oli todella lystiä ja aivan ihania muistoja tarttui mukaan. 



  • Grillaus. Meillä ei ole toimivaa grilliä, joten lisätään sekin listalle! Grilliruoka on ihan parasta.
- Grillaaminen jäi tänä kesänä minimiin ja lopputulema oli se, ettemme edes ostaneet grilliä. Nyt loppukesän alesta bongasimme yhden, joten sen voisi hankkia valmiiksi ensi kesälle.


  • Paljon metsä- ja pyöräretkiä perheen kesken. Meillä on aivan loistavat retkeilyalueet kivenheiton päässä, joten näitä on helppo toteuttaa.
- Metsäretkiä teimme aivan liian vähän, mutta pyöräilimme senkin edestä. Sain äitienpäivälahjaksi uuden polkupyörän, joka on aivan mielettömän hyvä ajettava! Vauvakin viihtyy mainiosti pyörän kyydissä, joten mikä sen parempi kulkutapa.


  • Kiertää kaikki kaupungin leikkipuistot läpi. Ollaan tässä jo aika pitkällä! Ehkä täytyy laajentaa aluetta. Joensuu on aika pieni kaupunki.
- Joensuun keskustan ja meidän asuinalueen puistot on kierretty läpi! Ehkä tänä syksynä voisimme vielä suunnata pidemmälle pyöräretkelle toiselle puolelle kaupunkia?


  • Maalata olohuoneen seinä uudelleen. Tämä on ollut jo kauan listalla! Maalausjälki on hieman epätasainen, mutta ei se ole elämää haitannut.
- Tämä on vielä tekemättä, mutta tehtävälistalta löytyy. Ehkäpä se tulee vielä jossain vaiheessa tehtyä. Kiire ei tunnu olevan tämän kanssa.


  • Valokuvata paljon!
- Minun intoani valokuvata rajoitti se, että kamerani meni rikki ja parhaillaan säästän uuteen. Toivottavasti ensi kesä on parempi kuvaamisen kannalta ja pääsen kuvaamaan lisää myös muita ihmisiä kuin omaa perhettä.


  • Heittää talviturkki. Olen uinut viimeksi vuonna 2010, joten joko olisi aika? Mä pelkään ihan hirveästi vettä, etenkin tummia vesistöjä, koska ikinä ei voi tietää mitä siellä pohjassa on. Yhyyi! Mitenhän tästä vesipelosta pääsisi eroon?
- Tämäkin on tekemättä. En vaan ole uskaltanut!


  • Ihan vaan olla ja nauttia elämästä. Tämä on ehkä viimeinen hoitovapaa kesä, joten tästä kuuluukin nauttia täysin siemauksin.
- Nautittu on. Aivan täysin siemauksin  


Ajattelin, että teen vielä listan tälle loppuvuodelle, koska tämä syksy tulee sisältämään niin paljon kaikkea mielenkiintoista ja jännittävää.

Nyt kohti viikonloppua - kivaa sellaista kaikille  

Vinkki mukavampaan arkeen + arvonta

August 29, 2019


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn ja Indieplacen kanssa.

Nyt elokuussa pitkän kesäloman jälkeen olemme palanneet arkeen, joka mahdollistaa minulle itselleni parin tunnin hengähdyshetken aamupäivisin, jota ei ilman lasten koulua, eskaria ja päiväkotia olisi mahdollista järjestää. Meillä on siis vauvan kanssa mahdollista touhuta muutama tunti päivässä ihan kaksin, joka keventää arkea ihan huomattavasti ja se jo lisää koko perheen hyvinvointia. Vauva nukkuu vielä kahdet päiväunet päivässä, joten se minun "oman ajan" pituus vaihtelee, joskus sitä on yli tunti! Tällä aikaa, kun isommat ovat poissa teen usein vauvan nukkuessa  kotitöitä ja koulutehtäviä, mutta joskus olen tekemättä yhtään mitään. Kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn ja Indieplacen kanssa jaan teille vinkin, kuinka ne välillä niin inhottavat kotityöt sujuvat kuin tanssi Viaplayn avulla!



Kotityöt eivät aina ole sitä mukavinta tekemistä, joten ainakin itse nautin niistä enemmän katsellen hyvää sarjaa tai elokuvaa. Mun inhokki kotityö on ehdottomasti pyykin lajittelu ja meidän perheessä sitä kertyy paljon. Olen huomannut, että sekin sujuu paremmin katsellen jotain hyvää elokuvaa tai sarjaa, joten jaan teille nyt muutaman vinkin omista suosikeistani ja pian julkaistavista uutuuksista! Itse yleensä keskitän sen lajittelun parille päivälle viikossa, koska en vaan halua tehdä sitä joka päivä. Tuntuu itseasiassa tehokkaammalta, kun tekee sen kaiken kerralla ja näin pystyy myös katsomaan #VIELÄYHDEN jakson lempparisarjaa tai viettää vielä yhden hetken lisää hyvän elokuvan parissa. Suosittelen kokeilemaan 

Tämän hetken TOP 3+3 suosikit Viaplayn valikoimasta ovat 

Draama sarjat:

Better Things
Tämä on  vaan ihan super hauska! Sarja pyörii sensuroimattoman ja itsenäisen Sam Foxin ympärillä, joka kasvattaa kolmea tytärtään LA:ssa ja mm. yrittää selviytyä näyttelijänä Hollywoodissa.

Prison Break 
Vanha suosikki, mutta on ollut kiva katsoa uudelleen!

The Good Fight
Tämä sarja on uudehko (julkaistu 2.7.) ja tätä aloitin juuri katsomaan. 
Vaikuttaa lupaavalta.




Komedia elokuvat

I Feel Pretty
Tämän olen katsonut jo kaksi kertaa. Aivan hurmaava elokuva naisesta, joka kaatuu ja lyö päänsä ja herää vakuuttuneena siitä, että hän on vastustamaton. Aivan huikea leffa! 

Date night

Life Itself



Vinkki!

Elokuvat Leffat & Sarjat –katselupaketilla on juuri tullut muutamia uutuuksia, joista yksi julkaistaan tällä viikolla. Tässä siis muutama idea #viaplayviikonloppu `n

Toy Story leffat 1-3 
Mary poppins returns 
First Man (30.8 alkaen)

TV-sarjat ja muut sisällöt Leffat & Sarjat –katselupaketilla:
Konttori (The Office)
Heder (VIAPLAYN ALKUPERÄISSARJA) (30.8 alkaen)
Viimeisimpänä, muttei lainkaan vähäisimpänä Eva Wahlströmistä kertova Viaplayn alkuperäissarja, dokumenttisarja EVA, joka on tulossa syyskuussa! Katsoin tästä sarjasta juuri trailerin ja se vaikuttaa näin Evan uraa nykkeilijänä seuranneena todella mielenkiintoiselta.

Osto- ja vuokraleffat:
Avengers: Endgame (ostettavissa 26.8 alkaen, vuokrattavissa 6.9 alkaen)
Tämä on esikoiseni suosikki ja lupasin jo, että katsotaan tämä viikonloppuna yhdessä.


ARVONTA!
Nyt juuri sinulla on mahdollisuus voittaa KAKSI KUUKAUTTA katseluaikaa Viaplaylle. Kerro minulle missä tilanteessa sinä katsot #vieläyksi -hengessä leffan tai sarjan? Tai mikä on sun lempparisarja tai -leffa Viaplaylta? Tarkemmat osallistumisohjeet löydät täältä. Arvonta päättyy 5.9.2019. Onnea arvontaan! P.s. muista laittaa kommentin mukaan sähköpostiosoitteesi!

Sunnuntaiaamun gluteenittomat kauravohvelit

August 25, 2019

Olen jo kauan, kauan ja kauan haaveillut vohveliraudasta ja nyt viimein saimme sellaisen aikaiseksi hankkia. Ostimme Wilfa -merkkisen vohveliraudan, jossa on kaksi levyä eli vohvelit koko perheelle saa paistettua ihan hetkessä. Googlailin pitkään erilaisia vohvelireseptejä ja koska ihan täydellistä ei tullut vastaan, niin päädyin hieman yhdistelemään eri reseptejä. Näissä vohveleissa ei ole ollenkaan suolaa eikä sokeria, koska halusimme, että myös vauva pääsee niitä syömään. Hänelle nämä maistuivat oikein hyvin sellaisenaan, sekä marjojen kera! Suosittelen siis kokeilemaan näitä ihan pikkuisille. Tämäkin resepti on täysin gluteeniton meidän keliaakikon takia. Jos haluaisimme tehdä osalle perheestä tavallisia vohveleita, niin meillä täytyisi olla kaksi eri rautaa, joten näin on kaikkein helpoin, kun leivotaan kaikki suoraan gluteenittomana. 


Tällä reseptillä saimme todella reilusti vohveleita ja kaikilla oli ihan masut pullollaan. Tästä taikinasta tulee ainakin 20 vohvelia riippuen toki raudasta ja vohveleiden paksuudesta. Erityisen täyttäviä näistä tekee kaurahiutaleet, joita laitoimme reilusti joukkoon. Nämä menevät siis täysin puuron korvikkeena, jota meidän isommat lapset eivät oikein mielellään enää syö aamuisin. Kaura tekee näistä myös ihanan kuohkeita!




GLUTEENITTOMAT KAURAVOHVELIT


9dl maitoa
6 kananmunaa
4,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
4,5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2tl leivinjauhetta
noin 1 dl öljyä

Kaada maito kulhoon ja lisää joukkoon munat yksitellen. Vatkaa tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä ne maito-munaseokseen. Lisää lopuksi öljy. Anna taikinan turvota noin 30 min ennen paistamista.


Edit: Pyynnöstänne tässä vielä miniversio, jos haluat tehdä vohvelit esimerkiksi äidinmaidonkorvikkeesta. 
Halutessasi voit vielä puolittaa annoksen, jolloin lettuja tulee vain muutama :)

2 kananmunaa
3dl maitoa
1 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta (myös vehnäjauho käy)
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
2-3 rkl öljyä



Helppoa ja nopeaa eikö? 
Ja terveellistä, jos ei halua käyttää muuta kuin marjoja päällä. Tuoreet marjat olisivat olleet erityisen hyviä tähän, mutta niitä ei ollut saatavilla eilen kaupasta, jossa kävimme. Halutessaan takinaan voi lisätä suolaa noin 1 tl, mutta itse emme sitä vauvan takia käyttäneet.

Ihanaa sunnuntaita!

KIITOS kun tulit ARKI!

August 13, 2019

Ihana syksy ja ihana arki  - tervetuloa!  Juuri nyt tuntuu niin ihanalta, kun arki on täällä tuomassa rytmiä elämään. Pitkä kesäloma toi mukanaan ihania muistoja, joihin palaamme perheen kesken varmasti vielä useaan kertaan kuvia ja videoita katsellen. Ei varmaan yllätä, että minä olen se, joka meidän perheessä kuvaa ja niitä kuvia otan paljon. Välillä kuvaan puolisoni mielestä ärsyttävän paljon, mutta tiedän hänen olevan samalla kiitollinen tallentamistani kuvamuistoista.



Kokonainen kesä lasten kanssa kotona oli ihana, mutta välillä viihdeohjelmatoimiston pyörittäminen uhmaikäisille (ja teinille) oli hieman haastavaa ja kuluttavaa. Pääosin kesäpäivät olivat kuitenkin ihanan rentoja ja mukavia, kun sai tulla ja mennä ilman minkäänlaisia aikatauluja. Rutiinit ja aikataulut tuovat kuitenkin tietynlaista turvaa arkeen ja odotamme jo lasten kanssa innolla syksyn harrastusten alkamista. Täytyy nyt yrittää ottaa tästä rennosta ruuhkavuosien aloituksesta kaikki ilo irti, koska ensi kevät on näiltä näkymin todella kiireinen tai niin minulle on kouluni puolesta sen kerrottu olevan. Olen siis tämän syksyn hoitovapaalla ja tammikuussa kuopuksemme aloittaa päivähoidon. Nyt syksyyn uusia tuulia toi tytön eskari ja pojan viskari! Aamupäivät menee siis vauvan kanssa kaksin. 



Nyt kun arki alkoi niin tarkoituksenani olisi elvyttää tätä blogia ja alkaa kirjoittelemaan tätä useammin. Minulla on muutaman sivun pituinen lista erilaisista aiheista ja tuntuu, että koko ajan tulee uusia ideoita lisää josta voisin kirjoittaa. Ensin haluan palata ainakin meidän kesään ja vauvavuoden kuulumisiin. Uskomatonta, että kuukauden päästä meidän vauva ei ole enää VAUVA!

Nyt haluan toivottaa ihanaa elokuuta ja alkavaa syksyä teille kaikille!
Kiitos, kun olet
CopyRight © 2019 EMMI / MUSTAVALKOISTA