Herkän ihon hoitoa sis. alekoodin

September 04, 2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä ACOn kanssa

Äitiys on aiheena aina mielenkiintoinen, koska siitä saa aina aikaan monenlaisia mielenkiintoisia keskusteluita aikaan. En osannut yhtään ajatella ennen äidiksi tuloa sitä, että millaista olisi ihan oikeasti olla äiti. En myöskään koskaan ajatellut, että minusta tulisi suurperheen äiti ja sellainen nyt olen. Olen aina sanonut, että olen lasten myötä kasvanut äidiksi ja tähän äitiyteen. Äitiys ei tullut minulta luonnostaan ja nyt taas kun ajattelen, niin se on juuri sitä, mitä olen aina halunnut. On ihanaa olla äiti ja on ihanaa, kun on niin paljon erilaisia äitejä.

Lasten myötä olen joutunut tai pikemminkin päässyt opettelemaan monenlaisia uusia asioita ja sitä tietoa on tullut aivan valtavasti. Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä, mutta en voisi sanoa, että muut lapset ovat menneet ihan "rutiinilla". Ajat muuttuvat ja hyvä niin, koska olen ottanut jokaisen lapsen aina ihan uutena yksilönä ilman vanhoja tuttuja rutiineja. Kaikki he ovat olleet niin erilaisia, että mikä on toiminut toisen kanssa, niin se ei olekaan toiminut toiselle. Toisella saattaa olla todella paljon allergioita ja toisella ei mitään. Toinen voi olla herkempi äänille ja toiselle taas musiikki on suuri intohimo!




Meidän tytöt ovat kärsineet koko ikänsä kuivasta, lievästi atoopisesta ihosta, joka vaatii säännöllistä hoitoa.  Ennen toista lasta minulla ei ollut edes käsitystä siitä, mitä esimerkiksi atopia on. Isomman tytön kanssa ehdimmekin seikkailemaan todella kauan "rasvaviidakossa", kunnes juuri hänen iholleen sopivat tuotteet löytyivät. Nyt syksyn tullen ja ilmojen viiletessä molempien tyttöjen iho on alkanut vaatimaan säännöllisempää rasvausta ja hoitoa. Vauvan atopiaan emme ole juurikaan lääkerasvoja tarvinneet, vaan iho on pysynyt hyvässä kunnossa ACOn viime vuonna lanseeraaman Minicare tuotesarjan tuotteiden avulla, joista Minicare -voide on päivittäisessä käytössä.




Minicare voide on rasvainen ja mieto voide, joka sisältää kosteuttavaa glyserolia. Tämä voide on hajusteeton ja se on kehitetty minimoimaan epämukavaa tunnetta, ihoärsytystä ja kirvelyä. Helposti levittyvä voide imeytyy nopeasti ja pehmentää sekä kosteuttaa ihoa. Tuote sopii kuivalle, erittäin kuivalle, atooppiselle ja ekseema-iholle. Nyt syksyllä tuotesarjaan lanseerattiin kaksi ihanaa uutuustuotetta Minicare Baby Oil -vauvaöljy ja Minicare Wash Mousse -pesuvaahto. Olemme käyttäneet vauvaöljyä kylpyvedessä, vauvan puhdistuksessa ja vauvahieronnassa, jota meidän pienin rakastaa yli kaiken! Minicare wash -mousse on vauvaöljyn lisäksi ollut käytössä silloin, kun pienen sormiruokailijan käsien puhdistukseen ei ole pelkkä vesi riittänyt. 




Minicare tuotesarja sisältää myös Diaper Rash Spray -vaippaihottumasprayn, joka on hajusteeton ja dermatologisesti testattu. Se sisältää mietoja raaka-aineita, jotka ovat hellävaraisia lapsen herkälle iholle. Koostumus on kehitetty säännölliseen käyttöön ennaltaehkäisemään ongelmaa, suojaamaan ja kosteuttamaan ihoa 8 tunnin ajan. Vaippaihottuman hoitoon on olemassa useita levitettäviä voiteita, mutta erityisen hyvän tästä spraysta tekee sen, ettei sitä tarvitse levittää ärsyneelle iholle vaan muutama suihkaus riittää. Pakkauksen koko on pieni, joten se mahtuu mukaan vaikka hoitolaukkuun! Ihan huippu tuote, jos vauvan vaippa-alue on kovinkin ärtynyt.





ACO Minicare Wash Lotion - pesuvoide on kehitetty erityisesti lasten kuivalle ja herkälle iholle. Pesuvoide sisältää kosteuttavaa glyserolia ja pehmentäviä rasvoja, jotka suojaavat ihoa kuivumiselta.  Tämän tuotteen kanssa ei tarvitse käyttää vettä, vaan se toimii ihan sellaisenaankin.




Lasten huikean hyvän Minicare -sarjan lisäksi ACOlta löytyy tuotteita myös meille äideille ja ihan kaikille naisille! ACO Intimate Care -sarjan tuotteet puhdistavat, hoitavat ja kosteuttavat herkkää intiimialuetta ärsyttämättä. Tuotteet ovat täysin hajusteettomia ja sisältävät tarkoin valittuja raaka-aineita, jotka tiedetään hellävaraisiksi iholle.  Näistä tuotteista voit lukea lisää täältä.





Yksi huikea uutuus on pakko mainita ja se on syväkosteuttava ACO Repairing Skin Oil - kuivaöljy. Syväkosteuttavan ACO Repairing Skin Oil -kuivaöljyn luonnolliset raaka- aineet tukevat ihon uudistumisprosessia, joka vähentää arpia ja ennaltaehkäisee niiden muodostumista. Huippu hyvä tuote raskausajalle, mutta myös arpien hoitamiseen raskauden jälkeenkin. Minulle tuli viimeisimmässä raskaudessa muutamia raskausarpia, joita olen hoitanut öljyllä raskauden jälkeenkin. Tämä kuivaöljy sopii ihan jokapäiväiseen käyttöön ja se imeytyy nopeasti iholle. Itse olen käyttänyt tätä kasvoilla kosteusvoiteen sijaan tai olen sekoittanut pari tippaa öljyä kasvovoiteeseen. Oma ihoni on hieman pintakuiva, mutta tämä tuote sopii ihotyypistä riippumatta. 


Onko teidän lapsilla ollut iho-ongelmia esimerkiksi hoitoa vaativaa atopiaa? Onko jokin näistä  ACOn tuotteista teille tuttu?


Alekoodilla EMMI15 saat näistä ihanista tuotteista -15% alennusta 30.9.2019 asti
Yliopiston Apteekin verkkokaupasta

No comments:

Post a Comment

Kiitos viestistäsi <3

CopyRight © 2019 EMMI / MUSTAVALKOISTA